maanantai 4. lokakuuta 2010

Tehtävä 2A: Kirjakirppis

Oppilaskunta monipuolistaa oppilaiden mahdollisuuksia hankkia oppimateriaalia ja järjestää kirjakirppiksen, jonne oppilaat voivat jättää käytetyt oppikirjat myyntiin. Samalla selvitetään voiko kirjakirppiksen yhteyteen järjestää kirjojen vuokrauspalvelun, jolloin kirjan omistaja saisi vuokrauksen tuoton. Musiikkilinjan oppilaat puolestaan toivovat saavansa koulun kokoelmista nuotteja myös omaan käyttöönsä, joten oppilaskunnan kioskiin hankitaan monitoimilaite, jolla oppilaat voivat kopioida nuotteja ja muuta aineistoa. Laitteen käytöstä peritään oppilaskunnan kulut kattava maksu.

Oppilaskunnan puheenjohtaja Sari alkaa miettiä oppilaskunnan tekijänoikeudellista vastuuta. Tekijänoikeuslain mukaan tekijällä on yksinomainen oikeus määrätä teoksesta valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla se yleisön saataviin (Tekijänoikeuslaki 2§). Sarin käsityksen mukaan käytettyjen kirjojen jälleenmyynti on yleisön saataviin saattamista ja siten siihen tarvittaisiin kunkin kirjan tekijältä lupa. Se olisi aivan liian työlästä ja välityspalvelu jäisi silloin järjestämättä.  

Onko oppilaskunnalla oikeus perustaa käytettyjen kirjojen välityspalvelu ja tuleeko heidän saada jokaisen välitetyn kirjan oikeudenhaltijalta lupa, vai onko tekijänoikeus siirtynyt kirjan omistajalle? Olisiko tilanne erilainen, jos oppilaskunta järjestäisi vuokrauspalvelun?
Oppilaskunnalla on oikeus perustaa käytettyjen kirjojen välityspalvelu. Tätä varten ei tarvitse hakea lupaa oikeudenhaltijalta: "Tekijänoikeuslaki 19 § (24.3.1995/446) Kun teoksen kappale on tekijän suostumuksella ensimmäisen kerran myyty tai muutoin pysyvästi luovutettu Euroopan talousalueella, kappaleen saa levittää edelleen. (14.10.2005/821)." Meidänkin koulussamme oppilaskunnan hallitus pyörittää käytettyjen kirjojen välitystä, mikä on mielestäni järkevää kirjojen hyötykäyttöä. Myös ekologisempaa kuin se, että jokainen ostaa kirjansa aina uutena.

Kansanedustajan kirjallinen kysymys ja siihen annettu vastaus 791/2009 vp ei valitettavasti auennut linkin kautta eikä Googlesta.

Sari pohtii myös voisiko oppilaskunta ottaa vastaan käytettyjä kirjoja lahjoituksina ja lainata niitä kioskista oppilaille. Tulisiko oppilaskunnan hankkia kirjojen lainaamiseen lupa oikeudenhaltijoilta tai maksaa korvausta?

Kirjojahan saa vapaasti lahjoittaa ja lainata kenelle tahansa, joten sama periaate pätee tässäkin.
Tekijänoikeuslaissa sanotaan, että "Teoksen kappaleen, joka on tekijän suostumuksella ensimmäisen kerran myyty tai muutoin pysyvästi luovutettu Euroopan talousalueen ulkopuolella, saa 1 momentin mukaisesti 3 momentissa olevin rajoituksin: 1) saattaa yleisön saataviin lainaamalla" (19 §).


Monitoimilaitteen hankinta arveluttaa Saria. Kopiointi kuuluu tekijän yksinoikeuteen, eikä hän halua oppilaskunnan joutuvan vastuuseen tekijänoikeuden loukkauksesta. Loukkaavatko oppilaat tekijänoikeutta, jos he kopioivat tekijänoikeudella suojattua aineistoa? Voiko oppilaskunta joutua siitä vastuuseen? Vaikuttaako asiaan se, että oppilaskunta perii monitoimilaitteen käytöstä maksun kulujen kattamiseksi?
Vastaan Sarille, että lain mukaan yksityiseen käyttöön saa kopioida: 
"Valmistaminen yksityiseen käyttöön, 12 § (24.3.1995/446) 
Julkistetusta teoksesta saa jokainen valmistaa muutaman kappaleen yksityistä käyttöään varten. Siten valmistettua kappaletta ei ole lupa käyttää muuhun tarkoitukseen."

Tässä olisi mahdollista erottaa opetuskäyttö ja opiskelukäyttö toisistaan, jolloin opiskelija voisi kopioida oppikirjaa henkilökohtaiseen käyttöönsä.

Jos musiikkilinjan oppilaat kopioivat nuotteja musiikin tunneille, niin silloin ne on tarkoitettu opetuskäyttöön.  Nuottivihkosta saa kopioida oppilaille enimmillään 10 sivua yhden lukukauden aikana (kutienin enintään puolet nuottivihon sivumäärästä). Opetus- ja kultturiministeriön sivujen ohjeiden mukaan nuottejakin saa yksityiskäyttöön kopioida muutaman kappaleen.
Lähteet:



 

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Tehtävä 1B: Lupalappu kopiointiin

Yhteiskuntaopin opettaja Eero koostaa valokopiokoneella oppimateriaalia Suomen eduskunnasta. Hän leikkaa koosteeseen valokuvia sanomalehdistä ja tulostaa muutaman kuvan internetistä. Tekijänoikeuslain mukaan tekijältä tarvitaan lupa teoksen kopiointiin. Eero on lukenut laista, että useimmat valokuvat eivät ole teoksia, mutta hän arvelee että valokuvia ei silti voi kopioida vapaasti. Millainen oikeus kuvaajalla on valokuvaan ja miten se eroaa teoksen suojasta?

Oikeus valokuvaan syntyy kuvan ottajalle, ei kuvan kohteelle. Tavallisia valokuvia suojaa lähioikeus. Se on voimassa 50 vuotta siitä vuodesta eteen päin, jolloin kuva on otettu. Eero tietää, että teos on omaperäinen ja itsenäinen luovan työn tulos. Siis myös valokuva voi olla teos, jota tekijänoikeus suojaa.Tekijänoikeus on voimassa 70 vuotta tekijän kuolinvuodesta.

Kuvaaja voi luovuttaa kuvastaan taloudelliset oikeudet kuvatoimistolle. Tällöin kuvatoimisto saa päättää kuvan käyttämisestä, kuten kopioimisesta ja esittämisestä. Kuvaajalle jää isyysoikeus kuvaansa, joten kuvaajan nimen mainitseminen kuvan yhteydessä on hyvin tapojen mukaista.

Eero haluaa olla hyvänä esimerkkinä ja tehdä oppimateriaalin luvallisesti. Hän tietää, että kouluilla on lupa ottaa rajallisesti kopioita valokuvista ja muustakin suojatusta aineistosta. Millä perusteella ja miten laajasti koulussa voidaan kopioida suojattuja aineistoja? Voiko eri lähteistä otettuja aineistoja yhdistää kopioitaessa yhdelle sivulle? Voiko aineistoja kopioida myös internetistä?

Kyllä vain, tekijänoikeuden rajoitukset ja sopimuslisenssit helpottavat teosten hyödyntämistä opetuskäytössä. Sopimuslisenssejä (Opetus- ja kulttuuriministeriön tekemä sopimus koulujen puolesta Kopioston kanssa) on kaksi. Ne koskevat valokopiointia sekä TV- ja radiolähetyksiä. Valokopiointia koskeva lisenssi antaa luvan kopioida teoksia tiettyjen reunaehtojen rajoissa opetusta varten: oppilaille voi kopioida enintään 20 sivua melkein mistä tahansa julkaisusta yhden lukukauden aikana. Tosin lyhyestä julkaisusta kopioitava sivumäärä saa olla enintään puolet sen sivumäärästä.

Eero saa ottaa valokopioita lehdestä opetuskäyttöön. Kuvien kopioimiseen ei tarvitse pyytää lupaa tekijältä. Sopimuslisenssi mahdollistaa tämän. Eero voi myös yhdistää aineistoja samalle paperille ja tämä on monesti opetuskäyttöä ajatellen järkevääkin, jos oppilaiden on esim. tarkoitus vertailla kuvia/tekstejä. Lähteet on merkittävä näkyviin. 
 

Eero esittää monistamaansa oppimateriaalia luokalle dokumenttikameralla. Sillä voi esittämisen lisäksi tallentaa aineistot digitaaliseen muotoon, jolloin ne voidaan jakaa tiedostoina oppilaille tai esittää myöhemmin luokalle suoraan kameran muistista. Dokumenttikameroiden mukana luokkiin on asennettu videotykit, joihin Eero voi kytkeä oman kannettavan tietokoneensa ja hyödyntää opetuksessa myös PowerPointtia. Onko aineistojen esittäminen dokumenttikameralla tekijänoikeudellisesti ongelmallisempaa kuin aiemmin käytetyillä piirtoheittimillä heijastaminen? Miten tekijänoikeus suhtautuu aineiston tallentamiseen digitaaliseen muotoon dokumenttikameran muistiin? Entä aineiston lataamiseen internetistä esimerkiksi PowerPoint-esitykseen?


Aineiston esittäminen dokumenttikameralla on ongelmallisempaa kuin piirtoheittimellä heijastaminen, jos aineiston tallentaa kameran muistiin. Silloinhan siitä tekee digitaalisen kopion, jota sopimuslisenssi ei kata. Aineistoa ei siis saa  kopioida digitaaliseen muotoon esim. PP-esitykseen. Lisenssi sallii internetistä tulostamisen, mutta ei kopioimista digitaalisesti luettavaan muotoon.


Lähteet:

Kopiointi ja tallennus oppilaitoksissa. Opetusministeriön hankkimat luvat. Speedmaster, Helsinki, 2009.

http://c-ope.blogspot.com/2010/09/kysymyksia-internetissa-olevien-kuvien.html

Marja-Leena Mansala, Valokuva ja sen kohde - kuka määrää käyttämisestä? IPRinfo 4/2006. http://www.iprinfo.com/page.php?page_id=35&action=articleDetails&a_id=438&id=32

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Tekijänoikeuskoulutus opettajille

Olen perustanut tämän blogin © OPE-kurssin case-tehtävien käsittelyä varten. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman © OPE-hankkeen tarkoituksena on antaa meille opettajille tietoa tekijänoikeuksista. Kurssin käytyäni toivon, että minulla on enemmän OIKEAA tietoa tekijänoikeuksista -ei vain mutu-pohjaista- ja osaan hyödyntää myös verkosta löytyvää tekijänoikeusmateriaalia... 

Tämä blogi on siis oppimisblogi. Muilta koulutukseen osallistuvilta olisi kiva saada kommentteja pohdintoihini. :)